Tämä blogi elää nykyään hiljaiseloa. Satunnaisesti saatan jotain joskus julkaista. Työni puolesta kirjoittelen lähinnä Talouselämään sekä Tietoviikkoon, välillä myös MikroPC:hen ja Arvopaperiin.

Kotisivuni löydät osoitteesta nikorinta.com

Huone on täynnä, takalauteilla happi loppuu ja pieni hiki nousee pintaan, mutta into kuitenkin säilyy.

Ei, emme ole saunomassa firman pikkujouluissa, vaan istumme Eduskunnan startup -ryhmän seminaarissa eduskunnan kyljessä sijaitsevassa, nimeltään erehdyttävästi pubia muistuttavassa Pikkuparlamentissa.

Puhujien seitsemän minuutin pituisia esityksiä seuratessa tulee Startup Saunan väestä mieleen bisnesmaailman Duudsonit. Innostus on kadehdittavan ylitsepursuavaa.

Seuraavaksi astuvat vuoroon mentorit ja bisnesenkelit, ja on sekaan heitetty pakollinen Tekesin virkamieskin. Innostus säilyy, vaikka tyyli onkin vähän hillitympää.

Innostunutta tai hillittyä, niin kaikki tuntuvat olevan liikuttavan yksimielisiä ainakin yhdestä asiasta: yrittäjien epäonnistumiset pitää sallia. Konkurssin ei pidä olla kaiken loppu, vaan uuden alku.

Tekes-Finnvera-yrityshautomo-TE-keskus -viidakkoa nuorena yrittäjänä 2000-luvun alkupuolella läpi kahlanneena voin vain kateellisena seurata nykypäivän startup-ilmapiiriä. Aikana, jona raudalla tarkoitettiin jotain muuta kuin nykyään, oli suhtautuminen startupeihin myös varsin rautakautista.

Tämän päivän yrityskiihdyttämöihin osallistuvilla on selvä ymmärrys siitä, että vain pieni osa heistä tulee menestymään, mutta tieto kestetään kannustavan yhteisöllisyyden siivittämänä. Joka puolelta huokuu odotus jostain suuresta ja usko osaamiseen.

Väärää kuvaa ei tietenkään pidä ensivuosiaan läpikäyvän yrityksen taipaleesta antaa. Esimerkiksi Startup Saunan voittajat kertovat kovasta leirityksestä, haastavasta ilmapiiristä ja tiukasta sparraamisesta, jotka nekin ovat pientä yritysmaailman todellisuuteen verrattuna.

Menestys ei tule helpolla, vaikka joskus se saattaa siltä näyttääkin. Tässä touhussa jyvät todellakin karsitaan akanoista. Tie menestykseen kulkee usein epäonnistumisen kautta.

Myös Tekesillä tuntuu olevan usko nuoriin. Ainakin mutu-tuntumalta sen asenne nuoria yrittäjiä ja kasvuyrityksiä kohtaan vaikuttaa muuttuneen.

Startupeissa on tulevaisuus. Ne ovat Suomen seuraava Nokia, kuten Pikkuparlamentissa puhunut Tekesin virkamieskin totesi. Tai ainakin niiden joukosta löytyy seuraava Nokia, kuten Eduskunnan startup -ryhmän jäsen Mikael Jungner vakuuttaa Pörssisäätiön sivuilla.

Eikä Startup Sauna tai varsinkaan Tekes tietenkään ole ainut suomalaisiin kasvuyrittäjiin uskova taho, sillä maa on täynnä erilaisia hautomoita ja kiihdyttämöitä. Esimerkiksi Oravanpesä aloitti syksyllä toisen kierroksensa ja Aalto Entrepreneurship Society tekee tärkeää työtä.

Yksi suosikki tv-ohjelmani on Jimillä pyörivä Leijonan luola, jossa bisnesenkelit kollaavat läpi sijoituksia hakevia yrittäjiä, ja yksi ohjelman parhaista sekä kenties useimmin annetuista ohjeista on: Pelasta itsesi, rahasi ja perheesi. Hylkää tuo bisnesidea.

Tarvitsemme uusia alkuja, tuoreita startuppeja, ideoita ja yrittäjiä, ja jotta jotain voi aloittaa uusiksi, on jonkun ensin loputtava.

Toivottakaamme siis kaikille startupeille joko menestyksekkäitä sijoituksia ja exittejä tai rajatonta määrä epäonnea. Niitä kaikkia tarvitaan, jotta saamme kansantaloutemme kukoistamaan ja jotta meille ei lopulta jää vain joukkoa lupaavia pieniä yrityksiä.

Pahimmassa tapauksessa keskinkertaisia sellaisia.

Luen Jumalan sanaa, tai siis Kari Hotakaisen sanaa kirjasta Jumalan sana.
Steve Jobs on kuollut pari päivää sitten ja on kuin lukisin hänen muistokirjoitustaan.
Kirjassa paatunut suomalainen investointipankkiiri matkaa läpi öisen Suomen samalla valmistautuen aamulla pidettävään televisiohaastatteluun. Matkansa aikana hän katsoo videolta Jobsia esittelemässä iPhonea tiedotustilaisuudessa ja havaitsee Jobsin nerouden sekä keksii vastauksen erääseen ongelmaansa.

Jobs oli vaatimaton mies. Hän asui ”tavallisten” ihmisten keskellä rauhallisella kadulla, ulkoili säännöllisesti ja pukeutui vanhoihin farkkuihin sekä mustaan poolopaitaan. Tavallaan Jobs oli kaikkea sitä mitä nykyajan johtajat haluavat olla. Mystinen, menestyvä ja kuitenkin muka niin tavallinen.

Tämän päivän johtajat ovat perhe- ja työelämän välillä tasapainoilevia superäitejä tai isiä. He ovat luomuherännäisiä karppaajia, jotka ajelevat bemarilla tai Audilla. He eivät haikaile Karjalaa takaisin. He haikailevat veneelle tai mökille, joskus golf-kentälle.

En päässyt tänä kesänä vuorineuvos-isoisäni 85-vuotisjuhliin sairastumisen takia ja kotona levätessä päädyin pohtimaan, miksi nykyajan yritysjohtajat eivät enää halua titteleitä.

Viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut yritysmaailman murros, suomalaisyritysten kansainvälistyminen ja maailman pienentyminen näkyy johtajaprofiileissa. Ei ole valtion yhtiöitä, Kekkosen turvaa ja Venäjän tukea sekä uhkaa. On velkakriisi, pörssi, Aasia – koko maailma.

Isoisäni vei valtion yhtiön ajanhengen mukaisesti kansainväliseksi pörssiyhtiöksi. Se oli johdatus nykypäivään, jossa vain tuloksella on merkitystä.

Hotakaisen sana on suunnilleen sama. Hän toteaa, että juuri kukaan ei halua enää olla vuorineuvos, että ennen ratkaisi liikevaihto ja alaisten määrä, nyt kannattavuus ja pääoman tuotto.

Tokmannin Kyösti Kakkonen taitaa olla yksi niitä harvoja, jotka vuorineuvoksen titteliä vielä hamuavat. Tappiokseen hänen on täytynyt todeta, että edes rahalla sitä ei pysty hankkimaan.
Ehkäpä ero Kakkosen ja Jobsin välillä kuvastaakin nykypäivän ihmisten suhtautumista titteleihin. Toinen kaipaa tunnustusta hinnalla millä hyvänsä, toinen ymmärtää asioiden saavuttamisen tapahtuvan tekemisen, intohimon ja tarkkuuden kautta.

Suosittelen käymään kirjastossa, etsimään Jumalan sanan käsiinsä ja selaamaan sivulle 128. Seuraavalla kuudella sivulla Hotakainen kiteyttää Jobsin elämän, osaamisen, intohimon ja viehätyksen erinomaisesti yhteen. Lopusta puuttuu ainoastaan ”Lepää rauhassa Steve” -toteamus, jonka Hotakainen sinne varmasti olisi laittanut, jos olisi tiennyt Jobsin kuolevan pian kirjansa julkaisun jälkeen.

Ilkka Remeksen Shokkiaalto -kirjassa Olkiluoto 3:n reaktori joutuu terrori-iskun kohteeksi. Samanaikaisesti Japanissa raju maanjäristys saa aikaan tuhoa, laittaa liikkeelle tsunamin ja vaurioittaa Fukushiman ydinvoimalaa.

Todellisuus ja fiktio sekoittuivat tehokkaasti tänä viikonloppuna. Twitter ja tiedotusvälineet pitivät huolen realismista, Remes puolestaan teki parhaansa hämärtääkseen sen. Välillä oli vaikea tiedostaa lukeeko tositapahtumia Olkiluodosta vai fiktiota Fukushimasta.

Toki Suomen ja Japanin laitosten välillä on oleellisia eroja, niin maantieteellisiä kuin teknisiäkin. Silti Remeksen kirja ja Japanin tapahtumat saavat jälleen kerran pohtimaan. Miksi turhaa kaivamme verta nenästä rakentamalla lisäydinvoimaa? Miksi otamme riskin, vaikka kuinka hallittu se olisikin?

En ymmärrä löpinöitä tuulivoiman rumuudesta, puhetta energian säästämisen merkityksettömyydestä tai jätteenpolton dissaamista. Suomessa on tilaus kaikille näille, niin energiantuotannon kannalta kuin puhtaassa bisnesmielessäkin.

Vanha totuus, maailma täyttyy paskaan, pätee ja en keksi parempaa keinoa ratkaista ongelmaa, kuin jätteenpoltto ja sen energian hyödyntäminen. Iänikuinen keskustelunaihe, ja aina niin ajankohtainen.

Tuntuu oudolta ja tyhmältä (ja sitähän se taitaa ollakin) arvostella entistä työnantajaa, asiakasta ja tahoa, jossa on paljon hyviä tuttuja töissä. Vierailtuani osoitteessa www.mitatutkisit.fi, niin on kuitenkin pakko tehdä.

Ajatuksena kyselysivusto on erinomainen ja domain antaa odottaa hyvää. Todellisuudessa Suomen Akatemian sivusto on kuiva, virkamiesmäinen, ei millään tavalla houkutteleva ja äärimmäisen tylsä tapa kerätä tietoa. Aioin käydä heittämässä ideoita, mutta rupesi tökkimään ja lopetin lyhyeen.

Suomen Akatemia tekee tärkeää työtä monella tapaa, ei ainoastaan rahoittamalla tiedettä. Siksi olisikin oleellista, että jos todella halutaan kerätä hyviä ideoita laajasti, eikä ainoastaan Akatemian lähipiiristä, tulisi myös keinojen olla sen mukaisia. Sivustosta tulisi tehdä houkuttelevampi, sijoittaa vähän euroja sen markkinointiin ja ennen kaikkea toteuttaa kysely sosiaalisen median keinoin. Näin saataisiin aitoa vuorovaikutusta ja tavoitettaisiin todennäköisesti uusia ihmisiä, sellaisia jotka eivät välttämättä edes tiedä mikä Suomen Akatemia on. Samalla luotaisiin kuvaa erilaisesta, vähemmän virkamiesmäisestä ja harmaantuneesta Suomen Akatemiasta ja tiedemaailmasta.

Mielikuvista ja käsityksistä eroon pääseminen voi olla todella kovan työn takana. Itsekin luulin Yhdysvaltain presidenttikamppailun aikana Obaman olevan muslimi. Jossain vaiheessa havahduin tajuamaan, että kyseessä oli vastapuolen onnistunut ja tehokas imagon muokkaus. Obama on kristitty.

Ihmisen tai tuotteen imagon voi sekä luoda että pilata hetkessä. Ensivaikutelma, se ensimmäinen teksti Facebookissa tai Twitterissä voi ratkaista käsityksen kohteesta pitkälle ajalle. On paljon helpompi luoda hyvä vaikutelma heti alussa kuin korjata jo tapahtunutta vahinkoa. Joten muista suhtautua sähköiseen viestintään huolella. Pienikin moka ja sana leviää verkon välityksellä hetkessä. Pahimmillaan se voi peruuttaa firmasi seuraavan asiakkuuden.

Nyt kun on tullut peloteltua tarpeeksi, niin on syytä todeta, että paras tapa saada hyöty irti sähköisestä viestinnästä on suhtautua asioihin ja viestintävälineisiin avoimesti ja rohkeasti. Ei pidä pelätä. Pahin moka minkä yritys voi sähköisessä viestinnässä tehdä on sivuuttaa sosiaalinen media. Antaa sen olla. Pyörittää staattisia verkkosivuja.

Toimiminen sosiaalisessa mediassa ei aina tuo nopeita tuloksia, se on täynnä riskejä ja ei välttämättä toimi, mutta riskejä kannattaa ottaa. Parhaassa tapauksessa oma moka voi luoda pohjan jopa vielä onnistuneemmalle kampanjalle ja yleensä nopea reagointi ja anteeksipyyntö riittää paikkaamaan mahdollisesti tapahtuneen virheen. Hereillä pitää siis olla.

Mutta kaikesta huolimatta, muista se huolellisuus kun seuraavan kerran olet liittymässä johonkin Facebook-ryhmään. Tulevan asiakkaasi toimitusjohtaja ei välttämättä yhdy mielipiteeseesi ja kaupat jäävät tekemättä.